Voiko vauvan ottaa mukaan psykoterapiaan?

Minulta kysytään toisinaan, voiko vauvan ottaa mukaan psykoterapiavastaanotolle. Vastaukseni on kyllä: vauva on tervetullut. Käynti etenee kuitenkin aina vauvan tarpeiden ja voinnin ehdoilla.

Minulle on tärkeää, etteivät liian tiukat käytännöt vaikeuta psykoterapiassa käymistä. Kaikissa perheissä vauvalle ei ole helppoa – tai aina edes mahdollista – järjestää säännöllistä hoitoa terapiakäyntien ajaksi. Silloin on mielestäni parempi ottaa vauva mukaan kuin jättää tapaamiset väliin.

Kun vauva on mukana psykoterapiassa, hänen turvallisuutensa ja tarpeensa ovat etusijalla. Vauvan ei pidä kuormittua vanhemman terapiasta. Jos vauva on itkuinen tai tarvitsee ruokaa, vaipanvaihdon tai syliä, pysähdymme hänen tarpeidensa äärelle. Tarvittaessa pidämme tauon, ja poikkeustilanteessa voin myös keskeyttää tapaamisen.

Psykoterapeuttina en lähtökohtaisesti hoida vauvaa enkä aktiivisesti hae häneen kontaktia. Jos vauva hakee huomiotani, vastaan siihen lempeästi, sillä myös vauvalle on tärkeää tulla huomioiduksi. Poikkeustilanteessa voin ottaa vauvan hetkeksi syliin, jos vanhempi itkee tai joutuu voimakkaan tunnekuohun valtaan. Tällaisia tilanteita syntyy harvoin, sillä kiinnitän vauvan läsnä ollessa erityistä huomiota asiakkaan tunteiden säätelyyn.

Joskus vauva voi olla myös itse terapian kohteena. Näitä tilanteita arvioidaan ja toteutetaan erikseen niiden omista lähtökohdista käsin.

Vauvan mukanaolo vaikuttaa terapiatilanteeseen monella tavalla. Vanhemman tai vanhempien voi olla vaikeampi keskittyä keskusteluun, ja myös minun on terapeuttina pidettävä tavallista tietoisemmin kiinni omasta roolistani – vaikka vauvaa tekisikin mieli vain ihastella. Olennaista on löytää ratkaisu, jossa vanhempi pääsee terapiaan ja vauva voi samalla olla tilanteessa turvallisesti.